maanantai 18. marraskuuta 2013

Johdanto

Hei maailma! Tämän blogin tarkoituksena on olla oppimispäiväkirja Itä-Suomen Yliopiston vuoden 2013 johtamisen perusteet kurssille. Blogi kirjoitetaan ryhmänä. Ryhmämme jäsenet vastaavat luentojen jälkeen blogipäivitysten laatimisesta sopimallamme tavalla. Jokainen meistä vastaa kahdesta päivityksestä kurssin kuluessa. Jokaisen blogipäivityksen kirjoittajan identiteetti käy ilmi lopun nimikirjain merkinnästä, jotta tiedätte kenen ryhmän jäsenen käsialaa teksti on. Kurssin aikana blogia tulevat kirjoittamaan Joshua Moorrees, Pauliina Toikka sekä Ari Niska-Aro.

Tavoitteena ryhmällämme on kurssin edetessä saada entistä laajempi tietotaito ja ymmärrys johtamisen erilaisista teorioista sekä oppia peilaamaan käytännön kokemuksistamme erilaisiin teorioihin ja toimintamalleihin, joihin kurssin aikana perehdymme. Tavoitteenamme on osata reflektoida kurssin päättyessä kriittisesti toimintaamme, niin johtajina kuin johdettavinakin arkielämässämme. Yksi tavoitteista on myös saada peruskurssilta riittävä teoreettinen pohja johtamisen jatkokursseja varten.

Kurssikuvauksen mukaan meidän tulisi kurssin jälkeen osata tiedollisesti johtamisesta ja organisoinnista peruskäsitteet tietää-tasolla sekä ymmärtää johtamisen perustehtävät sekä ymmärtää näiden yhteys uudistuvaan liiketoimintaan. Lisäksi kurssin tiedollisiin tavoitteisiin kuuluu liiketoiminnan harjoittamisen globaalin kontekstin ymmärtäminen. Taidollisin vaatimuksiin kurssikuvauksen mukaan puolestaan kuuluu se, että osaamme käyttää alan keskeistä käsitteistöä sekä soveltaa oppimaamme erinäisissä ja erilaisissa johtamis- ja organisointitilanteissa.

Kurssin aikana haluaisimme oppia tarkastelemaan johtamis- ja organisointitilanteita kriittisesti oppimamme teoreettisen viitekehyksen avulla. Toisaalta haluamme myös oppia olemaan kriittisiä eri teorioita kohtaan sekä haastamaan itsemme miettimään toimivatko teoriat käytännössä omien kokemuksiemme pohjalta. Kurssilla opittavia asioita tulemme tarvitsemaan niin opiskelujemme edetessä kuin myös työelämässä tulevina johtajina ja johdettavina.

Jokaisella ryhmämme jäsenellä on hieman omanlainen käsityksensä siitä, mitä asiasisältöjä johtamiseen ja organisointiin kuuluu. Lopulta päädyimme esittämään niistä muutamia. Johtaminen on vuorovaikutusta, jossa on johtaja ja johdettava. Mielestämme johtaminen voidaan jakaa viralliseen ja epäviralliseen johtamiseen. Virallinen johtaminen perustuu auktoriteetti asemaan esimerkiksi opettajan ja oppilaan välinen suhde tai upseerikokelaan ja jääkärin välinen suhde (virallinen johtaminen), kun taas epävirallisessa johtamisessa johtajan rooli otetaan monesti ilman auktoriteetti asemaa. Mietitään vaikkapa yliopiston ryhmätöitä, joihin ei valita virallista ryhmän johtajaa, mutta joihin usein sellainen muodostuu. Johtaminen on hyvin laaja-alainen käsite. Johtamista voi olla niin asioiden johtaminen (management) kuin henkilöiden johtaminen (leadership) . Henkilöiden johtaminen voi puolestaan olla yksilöiden tai ryhmien johtamista. Ihmisten johtamiseen kuuluu mielestämme henkilöstöresurssien johtamista kun taas asioiden johtamiseen kuuluvat esimerkiksi viestinnän ja tietämyksen johtamista. Johtaminen voi olla myös itsensä johtamista. Johtaminen on mielestämme tavoitteellinen prosessi, jolla pyritään saavuttamaan jokin tavoite.  Organisoinnin käsite oli mielestämme jo huomattavasti vaikeampi määritellä. Konsensuksessa tulimme lopputulemaan, jossa näemme organisoinnin tapana tehdä asioita. Organisointi voi olla tapa tai väline, jolla asioita tai ihmisiä johdetaan. Organisointi voi olla myös vastuun ja vallan jakautumista sekä vuorovaikutussuhteiden rakentumista. Edellä käsittelimme siis esikäsityksiämme organisoinnista ja johtamisesta ennen kurssia. Edellä esitetyt kuvaukset eivät ole luentojen tai tenttikirjan näkemyksiä vaan ryhmämme jäsenten esikäsityksiä kurssimme aiheesta.

Ryhmämme jäsenillä on kokemuksia niin alaisena olosta kuin johtajana toimimisesta. Näkökulmamme vaihtelevat johtamisesta ja organisoinnista riippuen siitä, miten paljon kukin on toiminut johtajana tai alaisena. Miesten kesken puhe kääntyy väkisinkin armeijaan, varsinkin kun toinen on ollut Puolustusvoimien organisaatiossa johtajana ja toinen miehistössä. Syväjohtamisen opit ja niihin uskominen ovat reservin vänrikin selkäytimessä. Armeijan maailma on brutaalin ja kovan henkilöstöjohtamisen ydinaluetta, vaikka kyseisessä organisaatiossa ollaankin menty kohti pehmeämpää ihmisläheistä tapaa johtaa (Syväjohtaminen). Lisäksi kaikilta löytyy kokemuksia; niin hyviä kuin huonojakin työelämän puolelta. Erilaiset joukkuelajit ja tiimijohtaminen kumpuaa myös vahvasti esille ryhmämme sisältä. Myös opetusharjoittelukokemus on yhden ryhmämme jäsenen johtamiskokemus.

Ihmisinä olemme jatkuvasti tekemisissä erilaisten organisaatioiden kanssa niin ulkopuolisina toimijoina kuin organisaatioiden jäseninä. Olemme opiskelijoina osana Itä-Suomen Yliopistoa, työpaikkamme henkilökuntaa tai harrastusorganisaatioiden toimijoita. Organisaatiot ovat organisoituja toimintakokonaisuuksia ja elimiä. Me olemme osana monia organisaatioita jokapäiväisessä elämässämme ja organisaatiot puolestaan rakentuvat meistä. Organisointi taitoa on mielestämme osata jäsentää ja järjestellä kokonaisuuksia toimiviksi palasiksi sekä pitää toimivat prosessit ja palaset liikkeellä. Organisointi ei välttämättä vaadi kokemuksemme mukaan organisaatiota ympärilleen vaan voi koostua yhden yksittäisen ihmisen ja yksilön tavasta järjestää elämänsä. Esimerkiksi meidän opiskelijoiden tulee suunnitella opiskelukokonaisuutemme ja muu elämämme niin, että opinnot edistyvät ja että valmistumme joskus.

Kuten edellä pohdimme johtaminen ja organisointi eivät ole abstrakteja käsitteitä vaan osana jokapäiväistä vuorovaikuttamista sekä elämäämme. Sen takia pidämme johtamisen ja organisoinnin osaamista omalla kohdallamme ensiarvoisen tärkeänä ja korvaamattomana.

   Kuva: Johtamisen ja organisoinnin ”ammattilaiset” työssään…..miksi johtamisen ja organisoinnin oppiminen    on mielestämme tärkeää? (Lähde: http://nousu.org)

  # Johtaminen ja organisointi , J.M


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti